Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.05.2012 - 18:51






Kuvassa aikaisemmin tekemäni "äitienpäivä"-pöytäliina...

Kiitos ihanille lapsilleni , vävylleni, miniälleni ja lapsenlapsilleni äitienpäivästä. Vietimme äitienpäivää neljän sukupolven voimalla tyttärelläni grillaten: hyvästä ruoasta nauttien, ja ENNEN KAIKKEA hyvästä lämpimästä tunnelmasta nauttien! Menu oli kanaa, lihaa ja vihanneksia vartaaseen oman maun mukaan, salaattia, leipäjuustoa, lohkoperunoita, yrttipatonkia; ja jälkiruuaksi kahvia ja suklaajäätelöä. Ei ollut stressiä kenelläkään ja oli ihana nauttia ja leikkiä lasten kanssa, sekä jutella aikuisten kesken. Lämmin kiitos kaikille:)


10.05.2012 - 22:04


Martta ja Meeri saivat vihdoin peittonsa. Martta (vasemmalla) on ollut hieman viluinen jo yli kaksi vuotta, Meeri on hieman nuorempi. Onneksi tämä pieni tilkkutyö vihdoinkin valmistui ja rakkaat ja tärkeät kissa kaverukset saivat yhteisen peiton. Martta ja Meeri pakataan aina reppuun mukaan mummolaan.  Lisäksi repussa on pikku pupu, iso pupu, pikku kissa, Muumipeikko ja päällimmäisenä vetoketjun välistä kurkistaa Late-lammas. Reppu näyttää 2-vuotiaan Mean selässä tosi hauskalta. Hieman "takapainoiselta".




 

10.05.2012 - 11:24

Päätin laittaa jalat ja pään kevät kuntoon, ja käytin joululahjaksi saamani jalkahoitokortin ja Intialaisen päähieronnan... On se vaan kumma miten jalat tuntuvat kevyemmiltä hoidon ja hieronnan jälkeen... ja siinä samalla tulee kuultua uusimmat kuulumiset oppikoulun aikaisista kavereista. Jalkahoitajani oli samalla luokalla oppikoulussa 70-luvulla. Syksyllä onkin tiedossa luokkakokous...
Kuvasin myös hoitolaan viitisen vuotta sitten tekemäni "jalkojen vuodenajat-tilkkutyön".




Intialaisessa päähieronnassa olen nyt käynyt 3 kertaa ja jokainen kerta on ollut erilainen. On varmaan eri koulukuntia ja tietty eri tekijät. Mikä tärkeintä kaikissa on ollut rentouttava vaikutus. Siitä itse hoidoissa nautin. Haluaisin kokeilla kampaamossa tehtävää Intialaista päähierontaa veden kanssa... ja nyt on pääkin kevyempi???

09.05.2012 - 21:03


En voi ymmärtää, että huhtikuu meni... Jotenkin tuo kello tuntuu raksuttavan vilkkaammin kuin ennen!!!

Tein junamatkan Helsinkiin tapaamaan tyttäreni kummitätiä. Matkustin Pendolinolla, hyvä kirja mukana. Kyllä harmitti kun juna oli niin nopea, ettei ehtinyt kuin avata kirjan kun juna oli jo Helsingissä. Olisi pitänyt valita maitojuna, joka olisi pysähdellyt joka asemalla.

60-luvulla matkustimme usein junalla mummolaan vierailulle Imatralle. Matkalle tehtiin aina eväät ja lisäksi joskus saimme veljeni kanssa pussilliset Kettu- tai Fatzerin parhaat karkkipussit. Parasta oli kun konduktööri tuli kysymään lippuja ja ne reijitettiin. Samalla tarjosin  hänelle karkkia pussista. Muistan kun he aina asemien välillä vaunua kiertäessään pysähtyivät juttelemaan ja se oli NIIN hienoa. Samoin on jäänyt mieleen vesipullo ja kaunispintaiset paperimukit junan välieteisessä. Kumma, että aina oli olevinaan jano. Oli pakko saada paperinen muki. Nämä junamatkat kestivät lapsen mielestä pitkään, mutta ihania muistoja jättivät junalla matkustelusta. Joten silloin tällöin täytyy joku retki junalla tehdä...

Aamuisessa Helsingissä kävelimme aluksi muliinilanka ostoksille ja Akateemiseen lehtiosastolle, mistä löytyi pari tilkkulehteä. Rakastan Akateemista kirjakauppaa (jossa voisi viettää koko päivän) ja kirjakerhon myymälää. Jotain tarttui mukaankin...




Kummitädin kanssa suuntasimme Cafe Ekbergille aamukahville ja käyskentelimme pitkin poikin katuja näyteikkunoita ihaillen.
Helsinki on tuntunut kuin ulkomailla olisi sen jälkeen kun muutimme sieltä pois vuonna -88.

Päivä oli aurinkoinen ja hujahti ohi hyvässä seurassa ja hälinää seuratessa.
11.04.2012 - 17:14
Tälläinen pussukka siitä Barcellon palasesta syntyi. Vuorikankaaksikin löytyi saman tyylistä ruusukangasta kuin päällisessäkin on. Taitaa tulla anopille äitienpäivälahja... Jotain mukavaa täytyy keksiä vielä sisälle. Hän ilahtuu todella jos lahja on itse tehty.






Vasta hiljattain sain aikaiseksi verhot keittiöön tänne uuteen kotiin. Marimekon kelta-lime Unikosta kapat. En vain kyllästy tuohon Unikko kuvioon... ja tuo lime-keltainen on NIIN raikas. Nyt olisi kotona muutama pala kangasta kaitaliinaan keittiön pöydälle. Sehän kyllä valmistuisi nopeasti???
10.04.2012 - 22:06


Tänään lähdin päiväkävelylle Marimekkoon hakemaan kangasta kaitaliinaan... ja kävipä kerrankin tuuri, että juuri se tietty hakemani kangaspala löytyi pala-laarista:) Mukaan tarttui myös Ananas-kangasta, mistä syntyi essu. Se saikin heti uuden kodin poikani keittiössä, minne hänen ihana siippansa on ommellut samasta kankaasta verhot.




Samalla keikalla kuvasin pojalleni ompeleman tilkkutäkin. Hän valitsi siihen aikoinaan itse tuon sanomalehti- kankaan ja halusi lisäksi mustaa.





Kaupungilta tarttui mukaan myös muutama vetoketju, neppareita, vinokanttia ja pari lankakerää. Huomenna ajattelin käyttää yhden vetoketjun tämän kuun työhöni...

09.04.2012 - 16:31

Tein päivälenkin päätteeksi retken vinttiin ja toin kaksi vedettävää "käsityö laatikkoa" mukanani. Ensimmäisestä laatikosta löytyivät mm. nämä keskeneräiset tilkkuilut... Barcello-kokeilu kolmen vuoden takaa. Tämä jäi kaapin täytteeksi kun en ole keksinyt mitä siitä tekisin. Eilen sain idean ja siitä valmistuukin huhtikuuksi jotain valmista:)



Tässä kokeilin tekniikkaa missä päällys, vanu ja vuori valmistuvat yhtäaikaa. Tästäkin täytyisi jotain pientä kehitellä. Olisipa kissa niin tekisin nukkuma-alustan!



Muistan miksi nämä blokit ovat jääneet roikkumaan. VÄRI!!! Ihan silmiin sattuu... Voisihan niistä ommella pussukan puutarha kuopsuttajille, lapioille ym. ja laittaa autotallin seinälle naulaan harmaata sementtiseinää koristamaan:)
Syksyksi kelpaa kyllä nuo pari patalappua.






 

08.04.2012 - 21:14
Mukavaa pääsiäisen jatkoa...

..t
ämän kauniin kukkakorin myötä... kaikille blogissani vieraileville:)




01.04.2012 - 20:43
Maaliskuun hössötys-työ tuli kuin tulikin valmiiksi, vaikka tämä kuukausi sisälsi surua... ja ilojakin. Tilkkutarhasta tilaamani kiemuraliina sopi paremmin lipaston päälle suoralinjaisena. Syksyinenhän se on, mutta onpa syksyksi valmiina!



Vietimme viikon Rukan lumisissa maisemissa. Koko viikon paistoi aurinko, puhdasta lunta, raikas ilma ja pakkasta n. -5. Oli ihanaa ulkoilla, lueskella kirjoja ja pistellä ristipistoa. Siellä metsän rauhassa aika pysähtyy ja elellään auringon mukaan. Aamusta seurailimme oravien puuhailuja pähkinöiden kanssa ja auringon laskiessa pihakynttilät paloivat ja sauna lämpesi. Siellä hiljaisuudessa sielu lepäsi!!!



06.03.2012 - 21:06
Lauantaina saamme tietää uuden poikasen nimen, joten mummelin on kiiruusti laitettava alulle kenkä-ristipistotaulu sinisillä nauhoilla. Se on sopiva käsityö lomalle mukaan otettavaksi. Lomaan on reilu viikko aikaa:) Ennen sitä suunnittelin tekeväni jonkun pienen projektin valmiiksi maaliskuun "jotain valmiiksi hössötykseen."



Sivussa olen tikkaillut sydän tilkkupeittoa. Hidasta hommaa vaikka sen koneella teenkin...

Olen suunnitellut soittaa killan tilkkulehdessä olevaan numeroon tilkkutäkin tikkauksesta. Iso peitto joka on valmistumassa (jossain vaiheessa) on parisängyn kokoinen ja ajattelin kokeilla tilattua tikkausta:)

Viime viikolla kävin äitini kanssa teatterissa katsomassa Sinikka Nopolan tarinoihin perustuvaa näytelmää: TERÄSTETTYÄ NAISTA JA ANJOVISTA. Esiintyjinä Heidi Herala ja Juha Antikainen. Aivan ihana ilta! Toiselle puoliajalle otin jo valmiiksi nenäliinan, että voin pyyhkiä naurun kyyneleitä. Siinä näytelmän aikana valmistui näyttämöllä soppaa musiikin mukaan ja tuoksu oli houkutteleva...
Tampereen työväenteatterissa näin muutama vuosi sitten Nopolan Eila ja Rampe-sarjaa. Silloin näyttelijöinä olivat (aina niin ihanat) Eila ja Esko Roine. Helsingissä Arenassa olen nähnyt samaista sarjaa esityksen, jossa oli myös Heidi Herala ja Ilmari Saarelainen. Voiton vetää kyllä tuo Heidi Heralan esitys!!!!!! Suosittelen lämmöllä!!! Meidän teatterissa tämä oli vieraileva esitys...
Huhtikulle on varattu liput Kom teatterin vierailulle: VADELMAVENEPAKOLAINEN.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille, jotka täällä vierailevat:) Kiitos Teille!
20.02.2012 - 15:05
Tänään on ollut kaunis talvinen päivä. Valo oli hyvä ommella, ja niinpä Pentti Hietasen, Tomi Metsäkedon, Il Divon ja klassisen säestyksellä tuntui niin mukavalta ommella. Sain peiton päällisen valmiiksi. Reunus- ja pohjakangas on kutistettu ja kuivumassa. Reunus, toivotaan, yhdistää nuo vaaleammat blokit paremmin mukaan. Käytin jemmasta vanhoja Tilda-kankaita.



Laitan tähän toisenkin kuvan jossa on kummitytölleni tekemä hempeä tilkkutäkki...

19.02.2012 - 12:13
Jotain valmista... Näitä ornamentteja on niin mukava tehdä samalla kun katselee TV:tä. Tämän aloitin jo ennen joulua, mutta jotenkin se ei ehtinyt jouluksi valmiiksi. Ensi jouluxi kylläkin! Innoissani aloitin uudenkin: tähden tekemisen, joten toiveissa voisi olla ripustella näitä ensi jouluna useampikin koristeeksi.



Aloitin myös uuden tilkkupeiton teon... Niinpä niin... Tosin se on jo hyvässä mallissa. Blokit ovat aika isoja ja aplikaatio (sydän) nopea toteuttaa. Huomenna saan varmaan peittoa kuvattuakin... Ompelua hidastaa kun aloin järjestellä kankaitani. Totesin etten tee ompeluhuoneessa mitään tankokaapilla ja suuntasin Prismaan ostamaan Elfa-kori ratkaisun kaapin sisälle. 3 isompaa ja neljä matalaa koria. Mutta... Eihän niihin tietenkään mahtunut kuin murto-osa kankaistani. Pöydän alle jäi 3 laatikkoa ja vintissä odottaa purkamistaan ainakin 2 laatikkoa. JA KAIKKI OVAT TOSI TARPEELLISIA???

Siinä laatikoita penkoessani löysin ei-keskeneräisiä-tilkkutöitä, vaan muita-keskeneräisiä-aarteita jonkin verran:



Kunhan pääsen siihen pisteeseen, että haen ne kaksi vintissä olevaa keskeneräisiä-tilkkutöitä-aarteeni, niin hikeä pukkaa. Toivottavasti tämä hössötys saa niin paljon innostusta, että Maikin tilkut aloittaa ensi vuonna uuden kierroksenyes...

Tänään on ohjelmassa Mean 2-vuotis synttärit, eli mukava iltapäivä tiedossa.
14.02.2012 - 20:39


Tämä ihana paketti oli tullut postiin ystävältäni Raililta:)
08.02.2012 - 16:16

Todella kauniita, mutta hiukka liian kylmiä pakkaspäiviä. Yhtenä päivänä kun laski -5 asteeseen tuntui niin lämpimältä pakkasten jälkeen. Pakkaspäivinä on kuitenkin mukava tehdä lämpöisessä käsitöitä ja poltella kynttilää!

Vanha ompelemani tilkkutäkki sai paikan eteisestä, valkoisen ruokapöydän tuolin peittona. Löytyipä sillekkin tuolille uusi käyttö kun keittiöön ei mahtunut. 

Tässä kuva meidän vaarille 75-vuotis lahjaksi tekemästäni tilkkutyö-taulusta ja pilkottaahan siellä vähän neulomani lapasetkin...

08.02.2012 - 16:03

Poika syntyi tammikuun 23. ja mummi on onnellinen! Ihana pieni tuhisija...

Välillä harmittaa tämä netin toiminta. Muutaman päivän kelasi vaan päivityksiä, sitten ei suostunut lataamaan kuvia.

Ilmoittauduin viime syksynä kahdelle blogi kurssille, mutta molemmat peruttiin vähäisen osanoton vuoksi. Olisin halunnut lisätä seuraamiani blogeja reunaan mutten vielä ole onnistunut... Tekstikin on hiukka kuvan päällä, mutta parempi kun en mene säätelemään!

Oli ihanaa avata ompelukone uudessa kodissa ensimmäistä kertaa! Jätin kaikki muutto järjestelyt ja aloin välillä surraamaan. Ajattelin tilkkuisen sänkypeittosen väsätä. Aamulla huone näytti NIIN siistiltä, mutta iltasella NIIN kotoisalta!!!

Kirjoittaja

Kahden lapsenlapsen mummi, joka pitää etenkin tilkkuilusta, ristipistoista, kirjoista, matkustelusta, teatterista, musiikista, nukkekodeista, saduista... eli vähän kaikesta.