Vaikka tänään jäsenet ovat väsyneet, niin mieli on virkeä eilisen Karhunkierroksen jäljiltä. Maisemat olivat henkeäsalpaavia. Niin suuria korkeuseroja, kauniita kuohuvia koskia, pieniä liplattavia puroja, metsäpolkuja... luonnon hiljaisuutta parhaimmillaan.
Kierroksen pituuden täällä Oulangan kansallispuistossa voi valita: 12 km tai 80 km. Ensikertalaisille tuo 12 km oli mukava matka hissukseen poluilla taivaltaen. Repussa termospullossa kahvia ja voileivät paistetulla munalla maistuivat enemmän kuin hyvin. Ulkona retkieväät maistuivat taivaallisilta.

Tässä kuva paikasta missä söimme eväät:




Matkalla oli myös muutama laavu varustettuna puilla, makkarakepeillä ym ja juuri kun saimme paistettua makkarat tuli iso raekuuro. Niinpä lisäsimme puita ja lämmittelimme laavulla. Katselimme järvelle ja kuuntelimme tuulen huminaa.

Kaikkiä värejä mitä olisin halunnut en onnistunut kameraan ikuistamaan, mutta tässä pari onnistunutta kuvaa luonnon väreistä:





Korkeuseroista metsässä kertoo mm se, kun portaiden päällä tieto kertoi, että olimme kavunneet 13. kerrokseen.

Seraava kuva on otettu riippusillalta (joita ylitimme kolme). Vasemmalla oleva mökki on vaeltajia varten vanhasta myllystä tehty yöpymispaikka.



Pakko laittaa vielä yksi kuva toissapäivän retkeltä Kuusamon Suurpetokeskuksesta. Tämä kaunokainen kettu oli kuin suoraan kampaajalta tullut. Niin kiiltävä turkki ja tukka föönattuna:) Mikä turkin väri!!!



Tämä päivä nautitaan hyvästä ruotsalaisesta dekkarista, hyvästä ruuasta, siivotaan mökki ja huomenna auton nokka Oulua kohti.